Tappajasheltti

Meillä asustaa vihainen ja äärimmäisen vaarallinen sheltti, oikea tappaja. Kaikki alkoi täysin viattomasti leikkihiiren kuolemisella Nanan hampaisiin, eikä kukaan osannut ennustaa millaisia seuraamuksia tapahtumalla olisi. Kun tappajasheltti oli kerran päässyt veren makuun, ei maan päällä ollut enää voimaa, joka tämän olisi pystynyt pysäyttämään. Jos hermot vain kestävät, suosittelemme itse katsomaan todistusaineiston läpi:

Hyvästi hiiri.

Oliverin väistöliike onnistui

Verinen taisto jatkuu

Oliverin viimeiset hetket

Kamusten leikit saattavat ulkopuolisten silmiin näyttää aavistuksen rajuilta. Toden totta ne näyttävät toisinaan myös omiin silmiin ja tällöin tietysti Nanaa komennetaan rauhottumaan ja ottamaan vähän iisimmin. Tosin pitkäaikaisen seurannan tuloksena voimme todeta syypään tähän arveluttavaan toimintaan olevan kuitenkin itse Oliver-herra. Ei auta komentaa koiraa, kun kissa tulee aina tilaisuuden tullen läppäisemään toruttua koiraa että "ÄHÄKUTTI!", ja taas taisto jatkuu kunnes Nanaa komennetaan. Ei kovin reilua, vai mitä? Oliverin mielestä jekku on kuitenkin mitä parhain.

Kukkuu!

Nanan vinkkinurkka: kissoilla on terävät hampaat,
kannattaakin siis ottaa tiukka ote suoraan päästä

Oliver on pitkän käytännönläheisen tutkimuksen seurauksena todennut kaulassa roikkumisen parhaimmaksi taisteluasennoksi. Tästä asennosta pääsee suoraan iskemään vastustajan heikoimpiin kohtiin. Nana sen sijaan pitää tärkeimpänä puollustautumista taistelukumppanin naskalihampailta ja pitää usein Oliverin päätä suussa niin paljon kuin vain pienen sheltin suuhun mahtuu. Koska leikkikaverit ovat todella tasaväkisiä, saa riehunta tästä edespäin jatkua niin kauan kuin sielu sietää (tai omistajien hermo pettää...).

Jottei jäisi liian hurja mielikuva tämän talon menosta, niin seuraavaksi todistusaineistoa siitä, että kyllä meillä jotain kehittävääkin joskus tehdään:

Älypeli

Heitteillejättö ja -lähtö

Oliver on maailman pehmoisin ja lutuisin kissapoika, joka ei omistajien epäonneksi viihdy lainkaan sylissä (on niin väärin, ettei jokin niin ihanan lutuinen otus tykkää moisesta!). Oliverin mielestä meille tulisi hankkia pehmolelu, jota me hellyydenkipeät omistajaihmiset voisimme mielemme mukaan retuuttaa. Silittely kuitenkin on sallittua, mutta vain erittäin tarkkaan määritellyissä paikoissa.

Standardit täyttäviä silitysosastoja on asunnossamme kaksi. Silitysosasto yksi on tietokonepöytä, joka on poikkeuksetta varmin paikka saada Oliver-pojan huomio. Tyynen viileästä silittäviä käsiä väistelevästä pikkuherrasta kuoriutuu varsinainen parkettien partaveitsi tietokonepöydälle päästessään. Kun puolen tunnin kyhnäyksen ja kehräyksen jälkeen päivän hellyyspurkaus on saatu purettua, on hyvä siirtyä näppäimistön tai tulostimen päälle koisimaan.

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Silitysosasto numero kaksi on vessa. Vessassa silityspisteitä on useita henkilökunnan sijainnista riippuen, joko pesukoneen päällä tai suihkun vieressä penkillä. Oliver nimittäin on, joka kerta, viereisellä jakkaralla valvomassa henkilökunnan suihkutuokiota (on niitä paheita eunukeillakin) ja suihkun jälkeen onkin mitä mainioin silittelyaika.

Tänään Oliverille tapahtui kuitenkin jotakin aivan kamalaa, mikä sai pikkuherran maailman järkkymään, nimittäin heitteillejättö! Aamupuuhat sujuivat aivan tavalliseen tapaan, eikä pikkumies osannut aavistaa mitään pahaa tapahtuvan. Hetkisen kuluttua Oliver kuitenkin aavisti sen: Nana ei enää palaa takaisin aamulenkiltään! Minuutit vaihtuivat tunneiksi ja Oliverin kaihoisat mau-ut kaikuivat tyhjille huoneille. Aurinko nousi ja laski, eikä toivoa enää ollut. Epätoivon laaksossa vaeltaessaan Oliver kuvitteli kuulevansa äänen: avaimen kääntyvän ovessa. "Voisiko tämä olla totta! Ei ei se voi olla, olen menettänyt lopullisesti järkeni" -ajatteli Oliver.

Noh, totta se oli kuitenkin: palvelusväki palasi kotiin pitkän työpäivän jälkeen Nana mukanaan. Oliver löytyi heti oven edestä odottamasta. Pikkuherra oli kuitenkin silminnähden järkyttynyt pitkästä yksinolosta ja maukui onnettomasti vielä monta tuntia kotiintulon jälkeen. Oliver on selvästi sitä tyyppiä, joka kiintyy enemmän perheenjäseniin kuin asuinpaikkaan. Matkustaminen uusiin paikkoihin kun ei ole mikään ongelma. Oliverin pelastus oli tilannetta hyvin lukenut omistaja, joka kahmaisi strassaantuneen katin syliinsä ja piti tiukasti kiinni. Ei mennyt aikaakaan kun alkoi kuulua tasainen kehräys ja pikkumiehen huolet olivat unohtuneet.

Järkyttyneen Oliverin lohdutus

Kun Oliverille tapahtui kamala heitteillejättö, päätti Nana sen sijaan tehdä heitteillelähdön. Tässäkään tilanteessa kukaan ei aavistanut mitään tavallisesta poikkeavaa. Nana-neidillä oli aikataulunmukainen iltalenkki siinä noin 10 aikaan ja kaikki alkoi aivan normaalin kaavan mukaan. Läheisen puistoalueen kohdalla oli todella hiljaista, eikä ketään näyttänyt olevan liikkeellä, joten palvelusväki päätti päästää aina niin kiltin ja tottelevaisen neitokaisen irti hihnasta. Tästä tapahtumasta A, kului noin 5 sekuntia, kun palvelushenkilö huomasi jotakin kamalaa B, olevan tapahtumassa sekunninsadasosien sisällä. Mitä siis seuraa, kun paras ystävämme koira-eläin laskee päänsä matalaksi ja lähtee hiipimään kiihtyvällä tahdilla? Heitteillelähdön teemana oli siis Jänisjahti.

Tapahtumien yhteenlaskettu kesto ei varmaankaan todellisuudessa ollut minuuttia kauempaa, mutta järkytyksen vallassa olevan ihmishenkilön mielessä se tuntui paljon pidemmältä. Vaanimisesta täyteen vauhtiin sekunnin murto-osassa ja koiran katoaminen näköpiiristä seuraavassa. Joka puolella pimeää puistoa autoteitä, eikä Nanalla tietenkään ollut edes heijastimia. Oli siinä varmaan ympäröivien talojen asukkailla ihmettelemistä kun ihmislapsi huutaa suoraa kurkkua ja juoksee kuin hullu. Kauhukuvat kadonneesta shelttilapsesta ja liikenneonnettomuuksista vilisevät takaraivossa ja käsi tavoittelee taskusta keittiön pöydälle jäänyttä puhelinta. Voi luoja, mitä nyt teen.

Jännityselokuvan seuraava kohtaus tuo kuitenkin helpotuksen, kun shelttilapsi kirmaa kulman takaa takaisin järkyttyneen omistajansa luo. Mitä ilmeisimmin jänöjussi onnistui karistamaan innokkaan, mutta hieman pulskan paimenkoiran perästään sen verran hyvin, että neidin kuuloaisti palasi takaisin toimintaan. Ihmislapsosen oli myös  kasattava itsensä järkytyksestä mahdollisimman nopeasti, jotta iloiset kehut Nana-neidin paluusta olisivat  tarpeeksi uskottavat hihnan kiinnitykseen. Noh loppu hyvin, kaikki hyvin: järkytyksestä tärisevä omistaja ja roimasti itseluottamusta haalinut Nana-neiti palasivat onnellisena kotiinsa.

 Kevennyksenä kamusten palatsin jouluvalot 

Normipäivä

Tässä vähän esimakua menosta ja meiningistä meillä!
Useimpina päivinä karvakasat tarjoavat riehumisesityksiä monta tuntia päivässä. Riehumisen lisäksi Nana tallustaa nenu Oliverin takapuolessa kiinni jatkuvasti. Oliverin takapuoli on Nanalle siinäkin mielessä mieluisa, että sen tuotokset maistuvat Nanan mielestä taivaalliselta..

Nana onkin yllätetty kissanhiekkalaatikolta jo useampaan kertaan suu täynnä sitä itseään! Taitaa herkku olla sen verran lyömätöntä, että edes omistajien raivokohtaukset kiinni jäädessä eivät vaikuta mitenkään vaan yritettävä on aina uudelleen. Paakkuuntuva kissanhiekka on sen verran vaarallista suolistossa, että päädyttiin sitten nostamaan hiekka-astia tuolille Nanan ulottumattomiin.

Oliver sen sijaan tarjoaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita enemmän kuin Nana koskaan. Oliverin mielestä maistuvaa mutusteltavaa ovat sähköjohdot ja myrkylliset kasvit. Kukat, johdot ja kaikki muu kielletty täytyy valella etikalla, jotta pysyvät turvassa naskalihampaalta. Vähän vähemmän vaarallista, mutta omistajille harmaita hiuksia aiheuttavaa on kissanpennun sekopäiset hepulit. Päättömän säntäilyn seurauksena kukkaruukut ja koriste-esineet lentelevät pitkin kämppää ja kaikenlainen pientavara luokitellaan huisin-hauskaksi leikkitavaraksi! Varsinkin korut ja ponnarit saavat kyytiä, jonka jälkeen niitä ei enää mistään löydykään.. Tähän kun lisätään vielä perässä juokseva sheltti, on soppa valmis.

En olisi koskaan uskonut kuinka hyvin elukat tulevatkaan toimeen keskenään, ihan parhaita kaveruksia! Eilen illalla nukkumaan käydessä Oliver kuitenkin päätti ryhtyä tavallistakin tuttavallisemmaksi Nanan kanssa. Pikku-herra päätti kokeilla josko sieltä Nanan nisistä tulisi maitoa... Ei tullut, mutta yritys oli kova. Nana oli tilanteesta hyvin hämillään ja koitti päästä hyrisevää torahammasta karkuun, tiukka ote ihosta naskalihampailla kun ei ole kaikkein mukavin, sen on myös omistajat päässeet kokemaan.

Parhaista parhainta riekkumisaikaa on tietenkin valojen sammuttua ja isäntäväen käydessä nukkumaan. Vahingon ehkäisemiseksi nyt onkin pakko siirtyä aktivoimaan suhareita, ennen kuin on liian myöhäistä..