19. lokakuuta 2012

Tuomiopäivä

Nyt se on koittanut: Perjantai 19.10.2012.
Päivä, jolloin Oliverista tuli eunukki.

Oliver dramatisoi

Nanan mielestä Oliver ottaa asian turhan raskaasti, etenkin kun Nanan oma operaatio oli huomattavasti suurempi, kuin Oliverille tehtävä pienen pieni pallien viilto. Aihe on kuitenkin Oliverille henkilökohtaisesti erittäin herkkä, joten kaksikko käsittelee asiaa sen vaativalla vakavuudella. Tämän vuoksi Tuomiopäivää edeltävänä iltana järjestettiin illallinen Oliverin miehuuden kunniaksi.


Juhlaillallinen

Oliverin leikkaus sujui hyvin. Pikkumiehelle ei laitettu edes tikkejä, eikä myöskään kauluria tarvinut ottaa käyttöön. Eläinlääkärissä koko henkilökunta oli ihastellut Oliveria, niin ihana ja söpö pikkumies kuulemma. Tästä jos mistä pikkueunukin mieliala sai nostetta. Kotona Oliver oli vielä hieman kuutamolla, mutta parin tunnin jälkeen alkoi leikki jo sujua tuttuun tapaan.


kivesten poiston jälkeinen krapula

16. lokakuuta 2012

Uutta serkkua tapaamassa

Kamuset, kuten eivät omistajansakaan, osanneet aavistaa mitä olisi tiedossa, kun viikonloppuna lähdettiin tapaamaan karvalasten uutta serkkupoikaa. Kokoontumispaikkana oli siis kamusten mummola, jonne myös Oliver on tehnyt jo useita reissuja. 

Oliverilla ei ole ilmennyt minkäänlaisia tottumisongelmia uusien paikkojen suhteen, kaikki on kunnossa niin kauan kuin Nana on turvana. Automatkat eivät kuitenkaan aikaisemmin ole olleet pikkuherran mieleen, vaan vastalauseita on esitetty äänekkäästi koko matkan ajan. Mutta tällä kertaa Oliver osoitti jo olevansa aikapoika, eikä autoilu ole sellaiselle mikäänlainen ongelma. Vaikka kyytiin otettiin myös kaksi hehkeää kissatyttöä, Oliver käyttäytyi renttumaisen viileästi. Perillä saatiin rauhoittua kokonainen päivä, ennen kuin pääsimme tapaamaan uutta tuttavuuttamme.

Mutta sieltä se sitten tuli: pieni, pörröinen, pikimusta, pippurinen Pessi-poika. Aika monta p-kirjainta yhdelle pienelle hauvavauvalle. Kamuset menivät tietenkin esittäytymään kohteliaasti uudelle serkkupojalleen. Pikku-Pessi olikin varsinaisen rohkea kaveri ja otti tervehdykset vastaan reippaasti. 

Serkusten ensitapaaminen + pessin isukki

Varsinkin Oliverin läsnäolo innosti kovasti ja Pessi päätti ruveta heti hippasille uuden kamunsa kanssa. Oliver ei kuitenkaan sulattanut asiaa yhtä nopeasti, ja päättikin pysytellä loppuvierailun ajan korkeammilla tähystyspaikoilla. Nana sen sijaan otti pikkuvipeltäjän iloisesti vastaan, joskin herran temperamentti pääsi toisinaan yllättämään myös Nanan. Neiti oli kuitenkin avulias ja jaksoi auttaa pikkumiehen energian purkamisessa.


Pessi taistelee viimeiseen asti

Väsyneet kamuset

Alkujärkytyksestä toivuttuaan, uuden päivän koittaessa, päätti myös Oliver rohkaistua tutustumaan pikkumieheen vähän lisää. Aluksi oli kokeiltava tassulla, että onko tämä maaseudun rauhan rikkova vipeltäjä todellakin todellinen, eikä vain hurjaa unta. Vaikka Oliverkin sai viikonlopun aikana hieman rohkeutta, ei Pessi vielä saanut kissapojan sydäntä sulatettua. Lopulta hippaleikki päättyi Oliverin antamaan tukkapöllyyn. Oliver arvioi vaikutuksen kestävän juuri siihen asti, että päästään turvallisesti kotimatkalle.

Mikä  tuo on?

Oliver analysoi Pessi-pojan käyttäytymistä

Pikkupessin touhuja voi halutessaan seurailla osoitteessa pessikoira.blogspot.fi/.

7. lokakuuta 2012

Lempeä paksukainen

Viimeisestä päivityksestä on vierähtänyt jo melko pitkä aika, toimituksen kiireistä johtuen. Eläinkamuja ei kuitenkaan ole laiminlyöty, joten kaikki voivat huokaista helpotuksesta. Nana tosin on asiasta eri mieltä, sillä neiti on ollut tahtomattaan laihdutuskuurilla jo hetkisen aikaa, sillä vyötärönympärys on päässyt steriloinnin jälkeen pyöristymään turhan paljon, varsinkin kun ajatellaan asiaa uuden agility-harrastuksen kannalta. Kaikkein kamalinta asiasta tekee se, että Oliver saa nassunsa täyteen herkkuja aina kun herraa huvittaa.

Oliver osaa joskus olla kovin vahingoniloinen

Nanan Agility-harrastus kuitenkin sujuu todella hyvin. Nana oppi peruskurssin asiat todella nopeasti, ja neiti on todella iloinen päästessään viilettämään esteitä. Tällä hetkellä meneillään on B-kurssi, jossa harjoitellaan uusia ohjaustekniikoita ja treenataan erityisesti paria hankalampaa estettä kuten keinua ja pussia.

Herkkä hetki








Nana pitää pikkuveljestään hyvää huolta Oliverin paksukais-vitseistä huolimatta.Voipi olla, että pilkka osuu omaan nilkkaan myös Oliverin kohdalla. 5-kuukautta vanha pikkuherra on nimittäin ruvennut jo harjoittelmaan komeita mouruamiskonsertteja tulevia daamejansa ajatellen. Armonaikaa pallien poistoon annetaan vielä jonkin verran, riippuen omistajien pitkähermoisuudesta. Toivottavasti Oliver pitää mielessä, että merkkailun harjoitteleminen saattaisi lyhentää aikaa huomattavasti.

Nananen - Puhdistus


Jotta kaverusten suhteesta ei jäisi liian hempeä kuva, halusivat karvakamut julkaista myös tämän videon: