1. syyskuuta 2012

Normipäivä

Tässä vähän esimakua menosta ja meiningistä meillä!
Useimpina päivinä karvakasat tarjoavat riehumisesityksiä monta tuntia päivässä. Riehumisen lisäksi Nana tallustaa nenu Oliverin takapuolessa kiinni jatkuvasti. Oliverin takapuoli on Nanalle siinäkin mielessä mieluisa, että sen tuotokset maistuvat Nanan mielestä taivaalliselta..

Nana onkin yllätetty kissanhiekkalaatikolta jo useampaan kertaan suu täynnä sitä itseään! Taitaa herkku olla sen verran lyömätöntä, että edes omistajien raivokohtaukset kiinni jäädessä eivät vaikuta mitenkään vaan yritettävä on aina uudelleen. Paakkuuntuva kissanhiekka on sen verran vaarallista suolistossa, että päädyttiin sitten nostamaan hiekka-astia tuolille Nanan ulottumattomiin.

Oliver sen sijaan tarjoaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita enemmän kuin Nana koskaan. Oliverin mielestä maistuvaa mutusteltavaa ovat sähköjohdot ja myrkylliset kasvit. Kukat, johdot ja kaikki muu kielletty täytyy valella etikalla, jotta pysyvät turvassa naskalihampaalta. Vähän vähemmän vaarallista, mutta omistajille harmaita hiuksia aiheuttavaa on kissanpennun sekopäiset hepulit. Päättömän säntäilyn seurauksena kukkaruukut ja koriste-esineet lentelevät pitkin kämppää ja kaikenlainen pientavara luokitellaan huisin-hauskaksi leikkitavaraksi! Varsinkin korut ja ponnarit saavat kyytiä, jonka jälkeen niitä ei enää mistään löydykään.. Tähän kun lisätään vielä perässä juokseva sheltti, on soppa valmis.

En olisi koskaan uskonut kuinka hyvin elukat tulevatkaan toimeen keskenään, ihan parhaita kaveruksia! Eilen illalla nukkumaan käydessä Oliver kuitenkin päätti ryhtyä tavallistakin tuttavallisemmaksi Nanan kanssa. Pikku-herra päätti kokeilla josko sieltä Nanan nisistä tulisi maitoa... Ei tullut, mutta yritys oli kova. Nana oli tilanteesta hyvin hämillään ja koitti päästä hyrisevää torahammasta karkuun, tiukka ote ihosta naskalihampailla kun ei ole kaikkein mukavin, sen on myös omistajat päässeet kokemaan.

Parhaista parhainta riekkumisaikaa on tietenkin valojen sammuttua ja isäntäväen käydessä nukkumaan. Vahingon ehkäisemiseksi nyt onkin pakko siirtyä aktivoimaan suhareita, ennen kuin on liian myöhäistä..

3 kommenttia:

  1. Todella hauskannäköistä meininkiä teidän kaksikolla! En ole ajatellutkaan, että suhde voi tulla noin läheiseksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi itsekään koskaan uskonut, että kissa ja koira voi tulla noin hyvin toimeen keskenään, ainakaan näin nopeasti :)

      Poista
  2. Meillä kanssa nuo kissan tuotokset maistuisivat hyvin Hilalle. Varmaan sitten kun pentu saa olla koko talossa yksin jäädessään pitää nostaa tuo kissan laatikko pois lattialta.. Täällä noi kaks kanssa harrastavat vähän saman luokan toimintaa :D

    VastaaPoista