Heitteillejättö ja -lähtö

Oliver on maailman pehmoisin ja lutuisin kissapoika, joka ei omistajien epäonneksi viihdy lainkaan sylissä (on niin väärin, ettei jokin niin ihanan lutuinen otus tykkää moisesta!). Oliverin mielestä meille tulisi hankkia pehmolelu, jota me hellyydenkipeät omistajaihmiset voisimme mielemme mukaan retuuttaa. Silittely kuitenkin on sallittua, mutta vain erittäin tarkkaan määritellyissä paikoissa.

Standardit täyttäviä silitysosastoja on asunnossamme kaksi. Silitysosasto yksi on tietokonepöytä, joka on poikkeuksetta varmin paikka saada Oliver-pojan huomio. Tyynen viileästä silittäviä käsiä väistelevästä pikkuherrasta kuoriutuu varsinainen parkettien partaveitsi tietokonepöydälle päästessään. Kun puolen tunnin kyhnäyksen ja kehräyksen jälkeen päivän hellyyspurkaus on saatu purettua, on hyvä siirtyä näppäimistön tai tulostimen päälle koisimaan.

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Silitysosasto numero kaksi on vessa. Vessassa silityspisteitä on useita henkilökunnan sijainnista riippuen, joko pesukoneen päällä tai suihkun vieressä penkillä. Oliver nimittäin on, joka kerta, viereisellä jakkaralla valvomassa henkilökunnan suihkutuokiota (on niitä paheita eunukeillakin) ja suihkun jälkeen onkin mitä mainioin silittelyaika.

Tänään Oliverille tapahtui kuitenkin jotakin aivan kamalaa, mikä sai pikkuherran maailman järkkymään, nimittäin heitteillejättö! Aamupuuhat sujuivat aivan tavalliseen tapaan, eikä pikkumies osannut aavistaa mitään pahaa tapahtuvan. Hetkisen kuluttua Oliver kuitenkin aavisti sen: Nana ei enää palaa takaisin aamulenkiltään! Minuutit vaihtuivat tunneiksi ja Oliverin kaihoisat mau-ut kaikuivat tyhjille huoneille. Aurinko nousi ja laski, eikä toivoa enää ollut. Epätoivon laaksossa vaeltaessaan Oliver kuvitteli kuulevansa äänen: avaimen kääntyvän ovessa. "Voisiko tämä olla totta! Ei ei se voi olla, olen menettänyt lopullisesti järkeni" -ajatteli Oliver.

Noh, totta se oli kuitenkin: palvelusväki palasi kotiin pitkän työpäivän jälkeen Nana mukanaan. Oliver löytyi heti oven edestä odottamasta. Pikkuherra oli kuitenkin silminnähden järkyttynyt pitkästä yksinolosta ja maukui onnettomasti vielä monta tuntia kotiintulon jälkeen. Oliver on selvästi sitä tyyppiä, joka kiintyy enemmän perheenjäseniin kuin asuinpaikkaan. Matkustaminen uusiin paikkoihin kun ei ole mikään ongelma. Oliverin pelastus oli tilannetta hyvin lukenut omistaja, joka kahmaisi strassaantuneen katin syliinsä ja piti tiukasti kiinni. Ei mennyt aikaakaan kun alkoi kuulua tasainen kehräys ja pikkumiehen huolet olivat unohtuneet.

Järkyttyneen Oliverin lohdutus

Kun Oliverille tapahtui kamala heitteillejättö, päätti Nana sen sijaan tehdä heitteillelähdön. Tässäkään tilanteessa kukaan ei aavistanut mitään tavallisesta poikkeavaa. Nana-neidillä oli aikataulunmukainen iltalenkki siinä noin 10 aikaan ja kaikki alkoi aivan normaalin kaavan mukaan. Läheisen puistoalueen kohdalla oli todella hiljaista, eikä ketään näyttänyt olevan liikkeellä, joten palvelusväki päätti päästää aina niin kiltin ja tottelevaisen neitokaisen irti hihnasta. Tästä tapahtumasta A, kului noin 5 sekuntia, kun palvelushenkilö huomasi jotakin kamalaa B, olevan tapahtumassa sekunninsadasosien sisällä. Mitä siis seuraa, kun paras ystävämme koira-eläin laskee päänsä matalaksi ja lähtee hiipimään kiihtyvällä tahdilla? Heitteillelähdön teemana oli siis Jänisjahti.

Tapahtumien yhteenlaskettu kesto ei varmaankaan todellisuudessa ollut minuuttia kauempaa, mutta järkytyksen vallassa olevan ihmishenkilön mielessä se tuntui paljon pidemmältä. Vaanimisesta täyteen vauhtiin sekunnin murto-osassa ja koiran katoaminen näköpiiristä seuraavassa. Joka puolella pimeää puistoa autoteitä, eikä Nanalla tietenkään ollut edes heijastimia. Oli siinä varmaan ympäröivien talojen asukkailla ihmettelemistä kun ihmislapsi huutaa suoraa kurkkua ja juoksee kuin hullu. Kauhukuvat kadonneesta shelttilapsesta ja liikenneonnettomuuksista vilisevät takaraivossa ja käsi tavoittelee taskusta keittiön pöydälle jäänyttä puhelinta. Voi luoja, mitä nyt teen.

Jännityselokuvan seuraava kohtaus tuo kuitenkin helpotuksen, kun shelttilapsi kirmaa kulman takaa takaisin järkyttyneen omistajansa luo. Mitä ilmeisimmin jänöjussi onnistui karistamaan innokkaan, mutta hieman pulskan paimenkoiran perästään sen verran hyvin, että neidin kuuloaisti palasi takaisin toimintaan. Ihmislapsosen oli myös  kasattava itsensä järkytyksestä mahdollisimman nopeasti, jotta iloiset kehut Nana-neidin paluusta olisivat  tarpeeksi uskottavat hihnan kiinnitykseen. Noh loppu hyvin, kaikki hyvin: järkytyksestä tärisevä omistaja ja roimasti itseluottamusta haalinut Nana-neiti palasivat onnellisena kotiinsa.

 Kevennyksenä kamusten palatsin jouluvalot