23. marraskuuta 2012

Tappajasheltti

Meillä asustaa vihainen ja äärimmäisen vaarallinen sheltti, oikea tappaja. Kaikki alkoi täysin viattomasti leikkihiiren kuolemisella Nanan hampaisiin, eikä kukaan osannut ennustaa millaisia seuraamuksia tapahtumalla olisi. Kun tappajasheltti oli kerran päässyt veren makuun, ei maan päällä ollut enää voimaa, joka tämän olisi pystynyt pysäyttämään. Jos hermot vain kestävät, suosittelemme itse katsomaan todistusaineiston läpi:

Hyvästi hiiri.

Oliverin väistöliike onnistui

Verinen taisto jatkuu

Oliverin viimeiset hetket

Kamusten leikit saattavat ulkopuolisten silmiin näyttää aavistuksen rajuilta. Toden totta ne näyttävät toisinaan myös omiin silmiin ja tällöin tietysti Nanaa komennetaan rauhottumaan ja ottamaan vähän iisimmin. Tosin pitkäaikaisen seurannan tuloksena voimme todeta syypään tähän arveluttavaan toimintaan olevan kuitenkin itse Oliver-herra. Ei auta komentaa koiraa, kun kissa tulee aina tilaisuuden tullen läppäisemään toruttua koiraa että "ÄHÄKUTTI!", ja taas taisto jatkuu kunnes Nanaa komennetaan. Ei kovin reilua, vai mitä? Oliverin mielestä jekku on kuitenkin mitä parhain.

Kukkuu!

Nanan vinkkinurkka: kissoilla on terävät hampaat,
kannattaakin siis ottaa tiukka ote suoraan päästä

Oliver on pitkän käytännönläheisen tutkimuksen seurauksena todennut kaulassa roikkumisen parhaimmaksi taisteluasennoksi. Tästä asennosta pääsee suoraan iskemään vastustajan heikoimpiin kohtiin. Nana sen sijaan pitää tärkeimpänä puollustautumista taistelukumppanin naskalihampailta ja pitää usein Oliverin päätä suussa niin paljon kuin vain pienen sheltin suuhun mahtuu. Koska leikkikaverit ovat todella tasaväkisiä, saa riehunta tästä edespäin jatkua niin kauan kuin sielu sietää (tai omistajien hermo pettää...).

Jottei jäisi liian hurja mielikuva tämän talon menosta, niin seuraavaksi todistusaineistoa siitä, että kyllä meillä jotain kehittävääkin joskus tehdään:

Älypeli

3 kommenttia:

  1. Moikka! Mahtavia kuvia sinulla blogissasi :) Laitoin linkin blogiisi oman blogini linkkilistaan (etusivun alareunaan)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitoksia :) Meilläkin näkyy Ruudolf Luetaan -kohdassa ;) Teidän kissanpentu on pistänyt miettimään, että pitäisikö meidänkin pikku-herralla olla kissakaveri!

      Poista
    2. Meillä on kyllä ollut nappiratkaisu kissakaverin hankkiminen, kisut välittää toisistaan ja niistä on seuraa toisilleen. Toisaalta teillä on Nana Oliverin seurana, niin sekin on varmasti jo paljon eteenpäin :) Ainakin Oliver saa painia mielin määrin ;) Meillä kissakuume aina vaan jatkuu ja jatkuu, vaikka on jo kaksi karvakaveria katon alla! :) Ja koiraakin tekisi mieli :D

      Poista